Joulukuisena aamuna sain ensimmäistä kertaa kokea Facebookin nurjan puolen: message-toiminto ei yhtäkkiä toiminutkaan. Heti alkoi tuntua, että monta tärkeää viestiketjua oli kesken. Ja pari kaveria hehkutti Newsfeedissä valintaa teekkarijaostoon. Olisi ollut hauska onnitella heitä "henkilökohtaisesti" Facebook-viestin avulla eikä tyytyä pelkästään tykkäykseen tai kommenttiin statuspäivityksessä. Päädyin tuskailemaan tilannettani omassa statuspäivityksessäni ja kirjoittamaan Facebookin helppiin viestiongelmastani.
Siis hetkinen. Onnitella privaatisti Facebook-viestien avulla? Tuskastua Facebook-viestien toimimattomuudesta? Milloin Facebookista tuli elämäni tärkein viestintäkanava?
Seuraa 618 merkin katsaus elämäni viestintämuotoihin.
Lankapuhelin. Ensin siihen vastaaminen jännitti, mutta onneksi saattoi aina pyytää äidin puhelimeen. Tätä seurasivat kirjekaverit: niitäkin minulla oli.
Kännykkä. Sain 3200-puhelimen 9-vuotiaana. Sillä kännykällä saattoi säveltää, kuunnella soittoääniä ja pelata alkuperäistä matopeliä. Elämäni nettiviestintä taasen alkoi vuonna 2000, kun uusi luokkakaverini kysyi sähköpostiosoitettani. Aloitimme tiivihkön sähköpostiajatustenvaihdon, jossa listasimme muun muassa lempiaineita ja puhuimme harrastuksista.
Ja sitten mese. Ah mese!<3 Kulta-aika oli varmaankin vuoden 2004 kieppeillä, jolloin tiukat keskustelut ja viime hetken koevalmistautumiset käytiin juuri messengerin välityksellä.
Ja sitten 2007. Facebook. Uusi lukiokaverini houkutteli minut mukaan (terkkuja Ronille!), ja jotenkin lankesin uuden järjestelmän kiusaukseen. Vielä silloin kuitenkin vain harvaa kaveria näki Facebookissa, ja fase eli äfbee oli enemmänkin kiva lisä. Jossain vaiheessa se kuitenkin räjähti käsiin. En tiedä enää yhtäkään noin omanikäistäni ihmistä, joka ei olisi Facebookissa. Tapaamiset sovitaan Facebookin ja Doodlen avustuksella. Synttärionnittelut hoituvat Facebookissa. Kutsut tulevat Facebookista. Tapahtumat järjestetään Facebookissa. Välillä todellisuus ja kybertodellisuus jopa sekoittuvat. En ole ihan varma, näinkö opiskelukaverin eilen koulun käytävällä, vai onko kaveri vaihdossa, ja todellisuudessa "näin" hänet Facebookin newsfeedissä. Facebookin keskustelut myös jatkuvat luontevasti reaalimaailmassa ja toisin päin. Sama jatkumo koskee toki koko Internetiä ja ylipäätään viestintää, mutta Facebook on tuonut tiedon virran hämmästyttävän reaaliaikaiseksi.
Eräänä syvällisenä perjantai-iltana ystäväni päätti poistua keskuudestamme. Siis Facebookin keskuudesta. Hän osoitti todella harvinaista kansalaisrohkeutta. Tosin sekään ei kestänyt kovin kauaa, koska muutaman viikon jälkeen ystäväni oli palannut, ja saatoimme taas jakaa kuulumisia rattoisasti myös Facebookissa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, ja Facebook oli toki avosylin ottamassa vastaan eksynyttä lammasta: kaikki vanhat muistot olivat mukavasti tallella. Itsekin leikittelen aina välillä ajatuksella elämästä ilman Facebookia. Tietäisinkö silloin vähemmän kavereideni tekemisistä? Varmasti! Näkisinkö silloin ystäviäni enemmän kasvokkain? Tuskin. Jäisinkö silloin paitsi monista mielenkiitoisista tapahtumista ja ajatuksista? Mitä todennäköisimmin!
Facebook on hiipinyt salakavalasti luontevaksi ja usein erottamattomaksi osaksi elämäämme. Jouluna kapinoin yhteiseloamme vastaan: annoin lepoa läppärilleni ja erityisesti todellisuuteni jatkeelle Facebookille piilottamalla läppärini laturin. Ei elämä niin kovin erilaista ollut, ehdinpä vain lukea enemmän oikeita kirjoja. Kaikki tapahtui ihan yhtä hehkeänä ilmankin Facebookia. Myönnän silti, että oli aika mukavaa kirjautua uudelleen naamakirjaan. Kirjeillä en pysyisikään niin näppärästi perillä kavereideni ajatuksista ja lähettelisi helposti kevyen kynnyksen viestejä Zimbabween. Tiivis yhteyteni Facebookin kanssa on toki hieman pelottavaa, mutta onhan se toisaalta aika kiva.
Vuonna 2013 suhteemme kokee ison muutoksen, kun Facebook sujahtaa läppäriltä myös taskuuni kuusi vuotta odotetun älykännykän myötä. Toivon, että annat minulle silti aikaa myös omille ajatuksille.
